Tervetuloa lukemaan kantamisaiheista blogia. Täällä ei
kanneta mitä tahansa eikä kaikkea, vaikka välillä ehkä eksytään
ydinaiheesta kauaskin. Tämä kantaminen on nimenomaan lasten kantamista
liinalla, repulla, ituhippirätillä, renkulalla, neliöllä, rinksulla, onbulla,
podella, lyhärillä, trikoisella, hybridillä, half bucklella, kantopussilla,
kangalla, kitengellä, mantalla, amautilla... Tuli varmaan selväksi. Jos noista
sanoista joku tarkoittaa sinulle jotain, tietänet, haluatko seurata asiaa pitempään
vai ohitatko epäkiinnostavana tai elämänvaiheeseesi sopimattomana.
Itselleni on erittäin läheinen kysymys tällä hetkellä tuo
"kuinka pitkä on kantama". Kantamahan voi olla se, kuinka pitkään
kantaa kerrallaan, mitattuna aikana tai matkana. Tai kuinka kauan kantaa yhtä
lasta. Tai kuinka kauan kantaa kaikkia lapsiaan. Ja mitä kantaa, lapsiahan
kannetaan jo sikiönä kohdussa, sitä ennen jo, oikeastaan syntymästään saakka,
tyttölapsi kantaa omia vielä kypsymättömiä munasolujaan mukanaan. Oikeastaan
äiti, jonka mahassa on tyttölapsi, kantaa konkreettisestikin jo lapsenlapsiaan (toki kuka tahansa voi kantaa ajatusta lapsenlapsistaan jo vaikka ennen raskaaksituloaan) ja koko suvun jatkumoa mahassaan jo raskaana
ollessaan. Huikea ajatus jo sellaisenaan.
Sitten se lapsi syntyy. On se tyttö taikka poika,
luontevaa on toki kantaa sitä. Eikun kelataan tässä vielä taaksepäin. Ennen
hedelmöittymistään ne kypsymättömät munasolut kulkevat mukana, ovat jossain
vielä hiljaisen biologisen kellon ulottumattomissa, mutta joku ehkä silti ohjaa
ajatuksiamme kotileikkeihin ja hoivaamiseen, niin tyttöjä kuin poikia. Puhutaan,
sitten kun minä olen iso, minustakin tulee äiti / isi. Minun poikani
ensimmäinen haaveammatti oli isi, hieno lapsi! Ymmärtää heti alkuunsa, että vanhemmuus on kovaa työtä ;) Silloin jo sitä tulevaa lasta kannetaan
ajatuksissa mukana. Ei vielä kovin tavoitteellisissa ajatuksissa, mutta
sillälailla kuin lapset nyt ajattelevat. Sitten löytyy ehkä se puoliso tai ajatukset alkavat harhailla lisääntymisen
suuntaan ihan itsekseen. Mietitään ja pohditaan, vauvakuume vaivaa, vauvaa ja
raskautta kannetaan mukana jopa stressipisteeseen saakka. Ja sitten sitä vasta
kannetaankin, kun tikkuun tulee kaksi viivaa! Sitä odottaa siinä kohtaa jo
kokonaista ihmistä, uutta elämää, vauvaa, kantaa mukanaan seuraavaa lenkkiä
tulevien sukupolvien ketjussa. Ihan konkreettista, vaikka se onkin vielä ihan
pieni, miltei näkymätön. Muttei suinkaan kuulumaton tai tuntematon! Voi, miten
sen tunteekaan. Sen näkee ja sen kuulee. Ja sitä kantaa. Se kulkee mukana kuin
kännykkä, hiljaisena ja näkymättömänä taskun pohjalla ja sitten se soi (ja
miten lujaa se soikaan) ja se soittaa koko maailman kaikuvalla äänellään
asioita uudesta ihmisestä, siitä kokonaisesta elämästä, joka on peräti
kaksi-kolme viikkoa vanha. Seuraavat reilun 9 kuukautta sitä ajatusta, ja
hieman myöhemmin varsin konkreettisestikin, kantaa mukanaan joka paikkaan.
Lopulta sinne synnytyspaikkaankin, mikä se kenelläkin on. Synnytyksessä
integroitu kannettava muuttuu omaksi yksikökseen, kannettavaksi sikiöksi. Sillä
sellainen se ihmispentu on. Kuin kengurulla tai pandalla, avuton, ryppyinen
vanhan miehen näköinen rääpäles, joka ei kyllä itsekseen liiku mihinkään
(tissin se löytää).
Ja sitten se alkaa se konkreettinen kantama. Se vauva- ja pikkulapsiaika ja sen aikainen kantaminen, johon tämä blogi tulee keskittymään, menee yhdessä hujauksessa. Kuka kantaa lapsen sylissä, kuka rattaissa, kuka liinassa, kuka repussa, kuka mitenkin, huoltajan/huoltajien tehtävä on kuitenkin kantaa jälkikasvunsa. Ihmistaimella menee (yleensä vähintään) ensimmäinen vuosi elämästään liikkumisen opetteluun eikä se senkään jälkeen ihan yhtä ketterästi huoltajan matkassa pysy kuin vaikkapa muutaman tunnin ikäinen hevosen varsa. Eli jollain apuvälineellä se on mukana raahattava. 4-5 ikävuoden aikana ja jälkeen homma helpottuu fyysisesti, mutta henkinen kantamisen taival on vasta aivan alussa. Äiti, huoltaja, kantaa lapsiaan mukanaan sydämessään kunnes kuolee tai menettää muistinsa. Läpi lapsuuden, kouluajan, teini-iän, opiskelut, työharjoittelut, seurustelusuhteet jne. huoltaja kantaa lapsensa elämänvaiheesta toiseen, kriisistä toiseen, onnistumisesta toiseen...
Kuinka pitkä siis on kantama? Se on elämänmittainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti