Kantajat maksuttomaksi ryhmäksi HSL:n joukkoliikenevälineissä -aloite kaatui

Emma Kari (vihr.) teki aloitteen Helsingin kaupunginvaltuustolle, että lasta kantoliinassa tai repussa kantavat pääsisivät kulkemaan joukkoliikennevälineillä ilmaiseksi kuten rattaidenkin kanssa kulkevat pääsevät. Aloite kuitenkin kaatui 29.5. valtuuston kokouksessa. Tätä osattiin odottaa, ei vastaava ole aiemminkaan mennyt läpi.

HSL vastusti lausunnossaan aloitetta ponnettomasti ja sekavasti perustaen rattaiden kanssa kulkevien maksuttomuuden turvallisuusaspekteihin. Bloggaaja tässä kysyy, että mihin siis? Rattaiden kanssa julkisissa kulkuvälineissä liikkuva osaa kertoa moninaisia esimerkkejä aiheesta turvallisuus (l. vaarallisuus) + rattaat + joukkoliikennevälineet. Moni heistäkin, jotka eivät ikinä ole kulkeneet rattaiden kanssa missään, saatika joukkoliikennevälineissä, on ollut todistamassa rattaiden kaatuilua ja muuta vastaavaa busseissa, kun kuljettaja ajaa aivan holtittomasti. Ja vaikkei ajaisikaan. Yllättävässä liikennetilanteessa tehty äkkijarrutus sinkoaa rattaat lapsineen äkkiä pitkin poikin bussin käytävää, eikä siinä auta, vaikka äiti pitäisi rattaista kiinni. Jossain ohjeistetaan, että rattaat tulee kiinnittää keskisyvennyksen kaiteissa oleviin koukkuihin (joita ei ole likikään kaikissa joukkoliikennevälineissä) joissain taas, että lasta ei saa pitää rattaissa matkan aikana (tekee ne rattaat tyhjinäkin sinkoillessaan vahinkoa). Joidenkin ohjeiden mukaan matkasta tulee maksaa, jos lapsi ei ole matkan aikana rattaissa tai kulkuvälineeseen noustessa rattaissa, joskus kuski käskee laittaa rattaat kasaan, jotta niitä mahtuu kyytiin usemmat, useinmiten rattaiden kanssa jää varsinkin harvempaan asutulla seudulla lehdelle soittelemaan, kun bussi on jo täynnä rattaita, eikä useampia mahdu kyytiin.

Monet muut alemman tuloluokan ryhmät, kuten eläkeläiset ja opiskelijat, saavat alennusta matkoista, mutta varsinaisessa palkkakuopassa mitättömällä tulolla elävät lastaan kotona hoitavat vanhemmat joutuvat joko ostamaan täysihintaisen lipun tai rattaat ja kuljettamaan tuota kantajille tarpeetonta ja hankalaa vekotinta mukanaan, jotta pääsevät ilmaiseksi kulkemaan (jos bussissa oli tilaa).

Onko HSL todella niin kankea laitos, ettei se voi muuttaa mitään? Valitetaan, ettei julkista liikennettä käytetä riittävästi, lippuhintoja nostetaan, linjoja lakkautetaan (ja vielä ihmetellään, miksi käyttäjät vähenevät!) ja SILTIKÄÄN kukaan ei tule, ajatella!

Täten ehdotankin, että arvoisa HSL mietiskelee seuraavia vaihtoehtoja:

-Maksuttomuus ulotetaan koskemaan kaikkia alle kouluikäisen lapsen kanssa kulkevia vanhempia. Samalla mieluiten myös muita huoltajia ja avustajia. Jos saattaa pyörätuolilla kulkevaa henkilöä, saattaja joutuu myös maksamaan täyden maksun, mikähän tässä on logiikka? Ei varmaan haluta niitä pyörätuoleja kilpailemaan rattaiden kanssa samasta keskisyvennyksestä.

-Maksullisuus ulotetaan koskemaan myös rattaiden kanssa liikkuvia henkilöitä. Ei ole mitään turvallisuusseikkoihin perustuvaa vedenpitävää väitettä, jonka mukaan nykyään olisi tarpeen jättää vaunut siksi aikaa, että vilauttaa lippua lukijalle ratikan keskiovella tai metroaseman sisäänkäynnillä. Busseihin voi rataskansaa varten varmasti asentaa keskioville ne lukijat. Se tulee kyllä halvemmaksi kuin kaikki ne kitkerät eurot, jotka lasten kanssa ilmaiseksi kulkevat kotona lusmuilevat vanhemmat jättäisivät maksamatta, jos Emma Karin aloite olisi mennyt läpi.

-Äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaalla oleville vanhemmille alehintaiset liput, kuten mm. opiskelijoilla ja eläkeläisillä. Eläkeläistenkään alelippua eivät kaikki eläkeläiset saa. Alelippuun voisi samantien laittaa vaikka tulorajan, alle [z] euron kuukausituloilla alennusluokka x, alle [n] euron kuukausituloilla maksuton joukkoliikenne.

Tiedättekö HSL:lla, että lapsen kotihoidontuki on 336,67 euroa kuukaudessa?

Kuljetko sinä julkisilla, pääkaupunkiseudulla tai muualla? Onko teidän kaupungissa kulkeminen lapsen kanssa, lapsen ja rattaiden kanssa, lapsi kantoliinassa normaalihintaista, alennushintaista vai maksutonta? Miten koet tämän? Ja terveisesi HSL:lle aiheesta "mikä olisi joukkoliikenteessä paremmin, jos alle kouluikäisen lapsen kanssa julkisella kulkuvälineellä kulkevat vanhemmat (saattajat, hoitajat, huoltajat) pääsisivät kulkemaan maksutta? Näetkö siinä haittoja?

Kantaminen kaikkialla

Kantaminen on yleismaailmallista. Harmillista, että vaunuista ja lapsen jättämisestä yksin (eikun anteeksi lapsen itsenäistymisen aikaisesta tukemisesta) on tullut tietyn tavoiteltavan elintason symboleja. Onneksi joissain maissa on tajuttu kantamisen hyödyt ja sitä vanhaa hyväksihavaittua juttua taas tehdään ja tuetaan yhä enenevissä määrin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Amauti

http://mrsfairley.com/2012/03/me-and-my-kanga/kanga-2/

http://community.babycenter.com/post/a26045923/brazil_baby_wearing

http://painterswife.com/tag/traditional-babywearing/

http://organiclifelove.com/2010/10/04/babywearing-i-wish-they-had-that-when-i-was-having-babies/

http://mochamama.com.au/

Ja sitten kantamista väitetään nykyajan hullutukseksi...!?

Kuinka pitkä on kantama? Ajatuksia kantamisesta.

Tervetuloa lukemaan kantamisaiheista blogia. Täällä ei kanneta mitä tahansa eikä kaikkea, vaikka välillä ehkä eksytään ydinaiheesta kauaskin. Tämä kantaminen on nimenomaan lasten kantamista liinalla, repulla, ituhippirätillä, renkulalla, neliöllä, rinksulla, onbulla, podella, lyhärillä, trikoisella, hybridillä, half bucklella, kantopussilla, kangalla, kitengellä, mantalla, amautilla... Tuli varmaan selväksi. Jos noista sanoista joku tarkoittaa sinulle jotain, tietänet, haluatko seurata asiaa pitempään vai ohitatko epäkiinnostavana tai elämänvaiheeseesi sopimattomana.

 

Itselleni on erittäin läheinen kysymys tällä hetkellä tuo "kuinka pitkä on kantama". Kantamahan voi olla se, kuinka pitkään kantaa kerrallaan, mitattuna aikana tai matkana. Tai kuinka kauan kantaa yhtä lasta. Tai kuinka kauan kantaa kaikkia lapsiaan. Ja mitä kantaa, lapsiahan kannetaan jo sikiönä kohdussa, sitä ennen jo, oikeastaan syntymästään saakka, tyttölapsi kantaa omia vielä kypsymättömiä munasolujaan mukanaan. Oikeastaan äiti, jonka mahassa on tyttölapsi, kantaa konkreettisestikin jo lapsenlapsiaan (toki kuka tahansa voi kantaa ajatusta lapsenlapsistaan jo vaikka ennen raskaaksituloaan) ja koko suvun jatkumoa mahassaan jo raskaana ollessaan. Huikea ajatus jo sellaisenaan.

Sitten se lapsi syntyy. On se tyttö taikka poika, luontevaa on toki kantaa sitä. Eikun kelataan tässä vielä taaksepäin. Ennen hedelmöittymistään ne kypsymättömät munasolut kulkevat mukana, ovat jossain vielä hiljaisen biologisen kellon ulottumattomissa, mutta joku ehkä silti ohjaa ajatuksiamme kotileikkeihin ja hoivaamiseen, niin tyttöjä kuin poikia. Puhutaan, sitten kun minä olen iso, minustakin tulee äiti / isi. Minun poikani ensimmäinen haaveammatti oli isi, hieno lapsi! Ymmärtää heti alkuunsa, että vanhemmuus on kovaa työtä ;) Silloin jo sitä tulevaa lasta kannetaan ajatuksissa mukana. Ei vielä kovin tavoitteellisissa ajatuksissa, mutta sillälailla kuin lapset nyt ajattelevat. Sitten löytyy ehkä se puoliso  tai ajatukset alkavat harhailla lisääntymisen suuntaan ihan itsekseen. Mietitään ja pohditaan, vauvakuume vaivaa, vauvaa ja raskautta kannetaan mukana jopa stressipisteeseen saakka. Ja sitten sitä vasta kannetaankin, kun tikkuun tulee kaksi viivaa! Sitä odottaa siinä kohtaa jo kokonaista ihmistä, uutta elämää, vauvaa, kantaa mukanaan seuraavaa lenkkiä tulevien sukupolvien ketjussa. Ihan konkreettista, vaikka se onkin vielä ihan pieni, miltei näkymätön. Muttei suinkaan kuulumaton tai tuntematon! Voi, miten sen tunteekaan. Sen näkee ja sen kuulee. Ja sitä kantaa. Se kulkee mukana kuin kännykkä, hiljaisena ja näkymättömänä taskun pohjalla ja sitten se soi (ja miten lujaa se soikaan) ja se soittaa koko maailman kaikuvalla äänellään asioita uudesta ihmisestä, siitä kokonaisesta elämästä, joka on peräti kaksi-kolme viikkoa vanha. Seuraavat reilun 9 kuukautta sitä ajatusta, ja hieman myöhemmin varsin konkreettisestikin, kantaa mukanaan joka paikkaan. Lopulta sinne synnytyspaikkaankin, mikä se kenelläkin on. Synnytyksessä integroitu kannettava muuttuu omaksi yksikökseen, kannettavaksi sikiöksi. Sillä sellainen se ihmispentu on. Kuin kengurulla tai pandalla, avuton, ryppyinen vanhan miehen näköinen rääpäles, joka ei kyllä itsekseen liiku mihinkään (tissin se löytää).

Ja sitten se alkaa se konkreettinen kantama. Se vauva- ja pikkulapsiaika ja sen aikainen kantaminen, johon tämä blogi tulee keskittymään, menee yhdessä hujauksessa. Kuka kantaa lapsen sylissä, kuka rattaissa, kuka liinassa, kuka repussa, kuka mitenkin, huoltajan/huoltajien tehtävä on kuitenkin kantaa jälkikasvunsa. Ihmistaimella menee (yleensä vähintään) ensimmäinen vuosi elämästään liikkumisen opetteluun eikä se senkään jälkeen ihan yhtä ketterästi huoltajan matkassa pysy kuin vaikkapa muutaman tunnin ikäinen hevosen varsa. Eli jollain apuvälineellä se on mukana raahattava. 4-5 ikävuoden aikana ja jälkeen homma helpottuu fyysisesti, mutta henkinen kantamisen taival on vasta aivan alussa. Äiti, huoltaja, kantaa lapsiaan mukanaan sydämessään kunnes kuolee tai menettää muistinsa. Läpi lapsuuden, kouluajan, teini-iän, opiskelut, työharjoittelut, seurustelusuhteet jne. huoltaja kantaa lapsensa elämänvaiheesta toiseen, kriisistä toiseen, onnistumisesta toiseen...

Kuinka pitkä siis on kantama? Se on elämänmittainen.

 

 Kuva: http://www.everydaypeoplecartoons.com/mothers-day-cartoons